
Westenergylle vastuullisuus tarkoittaa paitsi ympäristövaikutusten hallintaa myös jatkuvaa kehitystyötä kohti puhtaampaa energiantuotantoa ja edistyksellisempää kiertotaloutta.
Westenergy suhtautuu ympäristövastuuseen kokonaisvaltaisesti: toimintamme perustuu jatkuvaan kehitykseen, ympäristövaikutusten hallintaan ja kiertotalouden edistämiseen. Seuraamme tarkasti ympäristövaikutuksiamme ja hyödynnämme kehittyneitä mittausmenetelmiä ja tekniikoita varmistaaksemme, että toimintamme täyttää ympäristölupien vaatimukset
Ympäristöjohtamisemme perustuu ISO 14001 -sertifioituun järjestelmään, joka ohjaa toimintaamme ja kehitystyötämme.
Ympäristöjohtamisemme perustuu ISO 14001 -sertifioituun järjestelmään, joka ohjaa toimintaamme ja kehitystyötämme. Ympäristöohjelmamme pohjautuu huolelliseen ympäristönäkökohtien tunnistamiseen, ja sen puitteissa olemme viime vuonna keskittyneet muun muassa savukaasujen puhdistuksessa käytettävien kemikaalien kulutuksen optimointiin. Olemme myös aktiivisesti mukana hankkeissa, jotka tukevat kiertotalouden kehitystä ja resurssitehokkuutta.
Ilmanpäästöjen seuranta on yksi ympäristövaikutusten seurannan keskeisistä osa-alueista.
Ilmanpäästöjen seuranta on yksi ympäristövaikutusten seurannan keskeisistä osa-alueista. Tarkkailemme ilmanpäästöjä jatkuvatoimisesti ja raportoimme niistä säännöllisesti viranomaisille. Alla olevassa diagrammissa on esitetty vuoden 2024 mittaustulokset: kokonainen ympyrädiagrammi merkitsee ympäristöluvassa määriteltyä raja-arvoa epäpuhtaudelle ja ympyrän sisään merkitty harmaa alue osoittaa toteutuneen pitoisuuden.











Kertaluontoisten mittausten tulokset vuonna 2024




Kuten tuloksista huomaa, on savukaasujen puhdistus Westenergyn laitoksessa korkealla tasolla. Vuoden 2023 lopulla voimaan astuneet tiukentuneet päästörajat ohjasivat toimintaamme ensimmäistä kertaa koko vuoden ajan. Päästöarvomme pysyivät reilusti uusien rajojen puitteissa, mikä oli mahdollista erityisesti muutama vuosi sitten käyttöön otetun savukaasupesurin ansiosta. Savukaasupesurin avulla varsinkin happamat epäpuhtaudet pystytään tehokkaasti puhdistamaan savukaasuista.
Hiilidioksidipäästöjen tarkkailu ja raportointi ovat myös kehittyneet entisestään. Olemme vakiinnuttaneet käytäntömme ja valmistautuneet seuraaviin askeleisiin kohti savukaasujen sisältämän hiilidioksidin talteenottoa. Hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö tulee tulevaisuudessa pienentämään merkittävästi laitoksemme hiilijalanjälkeä.
Hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö tulee tulevaisuudessa pienentämään merkittävästi laitoksemme hiilijalanjälkeä.
Ilmanlaadun lisäksi seuraamme laitoksen toiminnan vaikutuksia myös vesistöihin. Tarkkailemme sekä savukaasujen puhdistuksessa muodostuvan lauhdeveden että alueen pinta- ja pohjavesien koostumusta. Lauhdeveden koostumuksessa tai pinta- ja pohjavesien laadussa ei ole toiminnan aikana havaittu merkittäviä muutoksia. Myös vedenkulutuksen osalta olemme saaneet viime vuonna aikaan merkittäviä parannuksia: lauhdevettä hyödynnetään entistä enemmän laitoksen prosesseissa, mikä on vähentänyt riippuvuutta ulkoisesta vesilähteestämme eli kunnallisesta vesijohtoverkostosta. Tämä on osa laajempaa kiertotalousajattelua, jossa vettä kierrätetään laitoksen sisällä, ja sen laatu pysyy erinomaisena. Laitoksen vedenpuhdistusprosessi toimii moitteettomasti, ja kuukausittaiset vesinäytteet vahvistavat tämän.
Myös vedenkulutuksen osalta olemme saaneet viime vuonna aikaan merkittäviä parannuksia: lauhdevettä hyödynnetään entistä enemmän laitoksen prosesseissa, mikä on vähentänyt riippuvuutta ulkoisesta vesilähteestämme eli kunnallisesta vesijohtoverkostosta.
Seuraamme myös laitoksen lähialueen kasvillisuuden tilaa yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Vedahuggetin suojelualueella kasvavan silomunuaisjäkälän tilaa tarkkaillaan säännöllisesti, eikä merkittäviä muutoksia sen esiintymässä ole havaittu. Lisäksi olemme mukana bioindikaattoritutkimuksessa, joka antaa laajempaa tietoa ilmanlaadun vaikutuksista kasvillisuuteen. Ilmanlaadun yhteisseuranta Vaasan ja Mustasaaren alueella jatkuu osana pitkäaikaista yhteistyötä.
Tulevaisuudessa jatkamme järjestelmällistä työtä ympäristötavoitteidemme saavuttamiseksi ja valmistaudumme aktiivisesti myös tuleviin sääntelymuutoksiin. Seuraamme tarkasti päästökaupan ja ilmastopolitiikan kehitystä sekä varaudumme mahdollisiin muutoksiin osana ympäristöohjelmaamme.
Jätteen laadun tarkkailu on keskeinen osa ympäristölupavelvoitteita ja Westenergyn laitoksen ympäristövaikutusten hallintaa.
Ympäristönäkökulmasta jätteen laadun tarkkailu on välttämätöntä, sillä se on keskeinen osa ympäristölupavelvoitteita ja laitoksen ympäristövaikutusten hallintaa. Jäte on monimuotoinen raaka-aine, jonka laatu vaikuttaa paitsi ympäristönsuojelun toimenpiteisiin, myös energiantuotannon prosessien sujuvuuteen. Väärin lajitellut jakeet jätteen joukossa voivat haastaa prosessinohjausta, laitoksen toimintaa ja savukaasujen puhdistuksen tehokkuutta, minkä vuoksi jätelaadun tarkkailu on keskeinen osa toiminnan ympäristövastuuta.
Viime vuonna tarkistimme yhteensä 45 kuormaa, mikä vastasi noin 1228 tonnia jätettä.
Ympäristölupa velvoittaa tarkistamaan vähintään 30 kuormaa vuosittain. Viime vuonna tarkastimme 45 kuormaa, mikä vastasi noin 1228 tonnia jätettä. Jätelaadun tarkastuksia on tehty Westenergyllä vuodesta 2013 lähtien ympärivuotisesti, mikä kuvaa tarkastusten laajuuden ja merkityksen.
Tulevaisuudessa jätteen laaduntarkkailua on tarkoitus automatisoida manuaalisten käytäntöjen rinnalla.
Jätelaadun tarkastukset on perinteisesti tehty hallissa silmämääräisesti, mutta tulevaisuudessa tarkoituksena on automatisoida tarkkailua manuaalisten tarkastuskäytäntöjen rinnalla. Viime vuonna keskityimme tekoälyavusteisten jätteentunnistus- ja tarkastusjärjestelmien tutkimus- ja kehittämistyöhön osana Ekoälyä-hanketta. Automatisoiduilla jätteen tarkastusjärjestelmillä voidaan tehostaa väärin lajitellun jätteen tunnistusta, vähentää ihmiskontaktia jätteeseen ja näin ollen vaikuttaa ympäristö- ja terveyshaittojen lieventämiseen.
Westenergyllä henkilöstön ammattitaidon kehittäminen, työhyvinvointiin panostaminen ja hyvän yhteishengen ylläpitäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä.
Westenergyllä henkilöstön ammattitaidon kehittäminen, työhyvinvointiin panostaminen ja hyvän yhteishengen ylläpitäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jäte-energia-ala, teknologia ja käytössä olevat järjestelmät kehittyvät jatkuvasti, joten henkilöstömme tarvitsee ajantasaiset tiedot ja taidot vastatakseen toiminta-alamme ja -ympäristömme alati muuttuviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Westenergyllä vuosittaisten kehityskeskusteluiden yhteydessä laaditaan henkilökohtainen koulutussuunnitelma, jossa huomioidaan sekä yhtiön tarpeet että työntekijöiden omat kehittymistavoitteet. Vuonna 2024 henkilöstölle kertyi yhteensä 79 koulutuspäivää.
Vuonna 2024 henkilöstölle kertyi yhteensä 79 koulutuspäivää.
Viime vuoden aikana organisaatiossamme tapahtui myös aiempaa enemmän henkilöstömuutoksia. Osa pitkään Westenergyllä työskennelleistä toimihenkilöistä siirtyi uusiin haasteisiin, mikä heijastaa henkilökunnan ammattitaidon korkeaa tasoa työmarkkinoilla. Vastaavasti joukkoon saatiin uusia innostuneita ja lupaavia osaajia. Esimerkiksi hiilidioksidin talteenottoprojektin eteneminen sekä Ekoälyä-hankkeen käynnistäminen mahdollistivat sen, että työsopimuksia solmittiin projektikohtaisiin toimihenkilötehtäviin.
Westenergy työllistää vuosittain henkilöstömääräänsä suhteutettuna runsaasti kesätyöntekijöitä.
Koko viime vuoden aikana Westenergyllä työskenteli yhteensä 44 henkilöä. Koko vuonna vakituisten työsuhteiden määrä oli 32, ja määräaikaisia työsuhteita puolestaan oli 12. Määräaikaisista työntekijöistä suuri osa oli kesätyöntekijöitä, jotka tekivät sijaisuuksia laitoksen tuotannossa sekä työskentelivät viheralueiden kunnossapidossa. Westenergy työllistääkin vuosittain henkilöstömääräänsä suhteutettuna runsaasti kesätyöntekijöitä.
Kesätyöntekijöistämme suuri osa on opiskelijoita, ja teemme tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa muun muassa opinnäytetöiden kautta. Westenergyn laitos on myös suosittu vierailukohde oppilaitosten keskuudessa, ja vuonna 2024 meidän toimintaamme kävi tutustumassa paikan päällä lähes 1000 vierailijaa. Myös monissa kiertotaloushankkeissa, joissa olemme mukana, yhteistyökumppaneitamme ovat maan oppilaitokset. Mahdollisuuksien mukaan osallistumme myös muihin yhteistyöprojekteihin oppilaitosten kanssa, ja viime vuonna olimmekin yhteistyökumppaneina Vaasan nuorkauppakamarin Värityskirja-projektissa, jossa lapsille tuotiin esiin ammatteja, joihin he voivat tulevaisuudessa työllistyä Vaasan seudulla.
Oppilaitosyhteistyö tukee paitsi henkilöstömme osaamisen kehittämistä, myös uusien osaajien kasvattamista alalle.
Oppilaitosyhteistyö tukee paitsi henkilöstömme osaamisen kehittämistä, myös uusien osaajien kasvattamista alalle. Opinnäytetyöt ja muut projektit tarjoavat mahdollisuuksia sekä opiskelijoille että Westenergyn asiantuntijoille jakaa ja syventää osaamistaan. Tämän lisäksi aktiivinen oppilaitosyhteistyö auttaa meitä tavoittamaan potentiaalisia tulevaisuuden työntekijöitä ja vahvistamaan alan houkuttelevuutta.
Työhyvinvointikartoitus osoitti, että henkilöstön työtyytyväisyys on Westenergyllä korkealla tasolla. Viime vuoden aikana henkilöstömme hyvinvointiin panostettiinkin monin eri tavoin, esimerkiksi useiden työhyvinvointia ja yhteishenkeä ylläpitävien tapahtumien merkeissä.
Vuodenvaihteessa 2023–2024 henkilöstöllemme toteutettiin työhyvinvointikartoitus, joka koostui sähköisestä lomakkeesta, henkilökohtaisista haastatteluista sekä henkilöstöryhmittäin järjestetyistä läpikäyntitilaisuuksista. Kaiken kaikkiaan työhyvinvointikartoitus osoitti, että henkilöstön työtyytyväisyys on Westenergyllä korkealla tasolla. Viime vuoden aikana henkilöstömme hyvinvointiin panostettiinkin monin eri tavoin, esimerkiksi useiden työhyvinvointia ja yhteishenkeä ylläpitävien tapahtumien merkeissä. Keväällä henkilöstölle järjestettiin jääkiekkotapahtuma Vaasan Sähkö Areenalla, ja syksyllä työntekijät pääsivät tutustumaan Vaasan mystiseen historiaan aavekävelyn merkeissä. Kesällä vietettiin kesäjuhlat, ja pikkujouluja juhlittiin perinteisesti yhdessä omistajayhtiöidemme kanssa. Lisäksi henkilökunnallamme on käytössään monipuolinen kuntosali, joka tukee hyvinvoinnin ylläpitämistä.
Työturvallisuutemme tavoitteena on varmistaa turvallinen työympäristö niin henkilöstöllemme kuin ulkopuolisille toimijoille, jotka työskentelevät laitosalueellamme. Pyrimme toimintamme kautta jatkuvasti ehkäisemään työtapaturmia ja terveyshaittoja sekä parantamaan työskentely-ympäristöä ja -olosuhteita. Vuonna 2024 työturvallisuuden kehittämiseen panostettiin määrätietoisesti, ja korkean turvallisuustason ylläpitäminen onkin ollut jo pitkään merkittävä positiivinen haaste, johon koko organisaatiomme on sitoutunut.
Korkean turvallisuustason ylläpitäminen on merkittävä positiivinen haaste, johon koko organisaatiomme on sitoutunut.
Henkilöstön keskuudessa turvallisuushavainnot ovat tärkeä työkalu mahdollisten vaaratilanteiden ennakointiin. Jokainen turvallisuushavainto käsitellään päivittäin, ja pyrimme tunnistamaan tilanteen taustalla olevat syyt tarkasti, jotta voimme tehdä tarvittavat parannukset turvallisuuden ylläpitämiseksi. Vuonna 2024 henkilöstön toimesta raportoitiin 59 turvallisuushavaintoa. Raportointia myös kehitettiin ja helpotettiin ottamalla käyttöön esimerkiksi anonyymejä paperilomakkeita sähköisten järjestelmien rinnalle.
Westenergyllä pidetään myös tärkeänä, että kaikilla työntekijöillä on voimassa oleva ensiapukoulutus ja Työturvallisuuskortti. Lisäksi turvallisuustietoisuutta parannetaan turvavarteilla, joissa käsitellään ajankohtaisia turvallisuuteen liittyviä aiheita. Vuoden 2024 aikana henkilöstölle pidettiin yhteensä 26 turvavarttia, mikä oli huomattava nousu edellisvuoden 18 turvavarttiin verrattuna. Vuoden aikana pidetyissä turvavarteissa käsiteltiin esimerkiksi syöttösuppilon palonalun toimintaohjeita, paineilmalaitteiden käyttöä ja välivaraston valvonnan tehostamista.
Vuoden 2024 aikana henkilöstölle pidettiin yhteensä 26 turvavarttia, mikä oli huomattava nousu edellisvuoden 18 turvavarttiin verrattuna.
Westenergyn työsuojelutoimikunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa käsittelemään työturvallisuuteen liittyviä havaintoja ja kehityskohteita. Työntekijät suorittivat vuoden aikana laitosalueella neljä työsuojelukierrosta, joiden aikana esille tulleita asioita ratkaistiin jo paikan päällä, ja tarvittaessa toimenpiteet vietiin eteenpäin työsuojelutoimikunnassa. Lisäksi toimikunta seurasi työsuojelun toimintaohjelman toteutumista ja jatkoi aiempien vuosien tapaan tiivistä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa.
Keväällä 2024 vuosihuollon aikana laitoksella työskenteli samanaikaisesti 120 henkilöä. Tällainen suuri määrä ulkopuolista henkilöstöä työskentelemässä laitoksen eri osissa tekeekin vuosihuolloista erityisen kriittisen turvallisuuden näkökulmasta. Selkeä ohjeistus, kattava turvallisuusperehdytys sekä erinomainen yhteistyö Rescue Team Finland Oy:n kanssa turvallisuustarkkailun osalta auttoivat varmistamaan, että vuosihuolto toteutui sujuvasti ja ilman työtapaturmia.
Kokonaisuudessaan viime vuoden aikana raportoitiin yksi sairauspoissaoloon johtanut työtapaturma, mikä katkaisi yhtiön pitkän työtapaturmavapaan jakson. Tapaus käsiteltiin huolellisesti, ja opit hyödynnettiin tulevien riskien ehkäisyssä. Vuonna 2025 turvallisuustavoitteena onkin olla jälleen tapaturmavapaa työpaikka.
Tämän lisäksi vuoden 2025 turvallisuustavoitteet tähtäävät sekä järjestelmien että toimintatapojen parantamiseen. Suunnitelmissa on ottaa käyttöön uusi kulunvalvontajärjestelmä ja riskienhallintaohjelma, jotka sujuvoittavat ja tehostavat turvallisuustyötä. Henkilöstön osalta keskitytään turvallisuustehtävien entistä selkeämpään jakoon ja vastuun jakamiseen organisaatiossa. Lisäksi aluevalvonnan turvallisuutta tullaan parantamaan entisestään. Tulevaisuudessa myös hiilidioksidin talteenottoprojektin odotetaan tuovan mukanaan uusia turvallisuushaasteita, joihin tulee valmistautua huolella.
Vuoden 2025 tavoitteisiin kuuluvat erityisesti uuden kulunvalvonta- ja riskienhallintaohjelman käyttöönotto, turvallisuustehtävien selkeämpi jako sekä aluevalvonnan turvallisuuden parantaminen.
Kaiken kaikkiaan vuonna 2023 tehty turvallisuusjohtamisen eriyttäminen omaksi toimenkuvakseen on tehostanut turvallisuuden hallintaa viime vuoden aikana. Nyt kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ohjautuvat H&S Insinöörille, mikä helpottaa päätöksentekoa ja tehtävien delegointia. Tämä luo vahvan pohjan turvallisuuden pitkäjänteiselle kehittämiselle myös tulevaisuudessa.